Olen viimeisen kahden kuluneen vuoden aikana kokenut ”some-erakoitumisen”. Sen mukanaan tuomia fiiliksiä vahvistaa se, että en muutoinkaan 100 cm pidempiä ihmisiä useasti enään tapaa.
Nyt äitiydessäni alkaa uusi, omalla tavallaan haastava kausi, kun lapseni jää lähes joka viikonloppu isänsä hoitoon. Itse koen suurimpana erakoitumisen ongelmana sen, ettei tuttavapiirissäni ole montakaan sellaista, joka jakaisi arkeni lisäksi samat mielenkiinnon kohteet. Ihmissuhteiden osalta, erityisesti somessa, tuntuu elämäni ja identieettini jakautuvan useaksi. Samaistuin johonkin tarinan kiintymysvanhemmuus-ryhmässä, toiseen taideopiskelija-ystäväni postauksessa, politiikkaa käsittelevässä taikka yksinäisten äitien ryhmässä. Mutta dynamiikka on pirstaleinen ja sellainen on usein myös oloni. Nyt tekeekin mieli jakaa pieni siivu omasta arjestani.
Joka kerta kun joudun jättämään tyttäreni toiselle vanhemmalle iskee ero-ahdistus. Useamman harjoituskerran jälkeen se on helpottanut ja lastenvalvojan mielipide (ei mitään sen hurjempaa kuin virallinen sopimus tapaamisoikeudesta) ulkoistaa tuskan erossa olon pakollisuudesta. Rinnat kuitenkin turpoavat, ne on tyhjennettävä ja mitä luultavimmin hormooniperäinen päänsärky muistuttaa fyysisesti lapsen poissaolosta sen lisäksi että öisin havahtuu lapsiunista hengen ahdistukseen. Olen kuitenkin edistynyt nukkumaan jopa kuusi tuntia kahden tai kolmen sijaan. Yksi tärkeä niksi tuntuu olevan itsensä aktiivisena pitäminen. Se on ollut haaste sikäli, että osa minusta lienee jäänyt vuoteen 2014 — vuoteen jona yhden raidan sijaan tikkuun ilmestyikin kaksi. Silloisen minäni päälle alkoi kehittymään puoliso- ja äiti- identiteetti. Vasta nyt olen tuntenut kasvaneen äidiksi, puolisoksi minusta eihan ollut ja yhtäkkiä tilaa on avautunut muutaman vuoden takaiselle minälle. Tervetuloa hybridiin, sanon. Kukahan mahdan olla, kun en jatkuvasti huolehdi toisen hyvinvoinnista?
Tänä viikonloppuna kulutin vapaa-aikaani muun muassa lukien tulevan professori ”Pornosta” nimistä kirjaa, puristin rinnoista maitoa, tein vegaanisia kaalikääryleitä, hyssyttelin ja syleilin siskoni suloista vauvaa, piirsin kaavat lapseni trikoo-housuille, saunoin, nauroin, itkin ja iltasaduksi katsoin Tom of Finland dokkarin. Aamulla ostin läjän lastenvaatteita kirpputorilta ja kohta teen juustoa omasta maidostani. Niin, ja kirjoitin tämän blogin.
Pikkuhiljaa opin taas olemaan Joku muukin kuin Äiti. Hyvää aprillin jälkeistä päivää!